Uukuniemi-seura ry

Rakkaudesta rajan halkomaan pitäjään

Kuvasarjalistaan


Uukuniemi-juhlat 2011

Tämän vuoden Uukuniemi-juhlat vietettiin 2.-3.7.2011 Uukuniemen kirkonmäellä lämpimän kesäsään suosiessa. Tämän vuoden Uukuniemi-juhliin laskettiin osallistuneen kaikkiaan noin 1200 henkilöä. Uukuniemi-juhlassa julkistettiin opetusneuvos Anja Kukkosen laatima Uukuniemen Kirmasten –sukututkimus. Tutkimuksessa on kaikkiaan noin 16.000 henkilön tiedot. Sukututkimus oli jo kuudes Anja Kukkosen tutkima uukuniemeläinen suku. Seuran tämän vuoden kyläteemana oli Kummunkylä, Härkälä ja Mensuvaara. Näyttely oli pystytetty Kummun Korkeakoululle, jonne lapualainen Sirkka Nurmi (os. Tuunanen) oli rakentanut mittavan Mensuvaaraa käsittävän esittelyn. Lisäksi koulun käytävällä oli Harri Kylliäisen kokoama näyttely sota-ajan esineistöstä.

Lauantai-iltapäivän tervehdyssanat lausui Parikkalan kunnan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Sakari Paakkinen. Varsinaisessa sukututkimuksen julkistamistilaisuudessa opetusneuvos Anja Kukkonen valotti tutkimuksen taustaa. Hän mainitsi mm. hankaluutena päästä tutkimaan kirkonkirjoja tulevissa tutkimuksissa seurakuntien otettua tiukempaa kantaa lupien myöntämiselle. Lauantain juhlassa kuultiin mm. jyväskyläläisen Annukka Akselinin kokemuksia karjalaisuudesta ja suvun taustoista (kts. puhe). Monipuolisen Kirmasten suvun jäsenten musiikkiesitysten lomassa kansantaiteilija Kyösti Iitti lahjoitti maalaamansa suvun juuria kuvaavan taulun Anja Kukkoselle.

Seuran vuosikokouksessa käsiteltiin ja vahvistettiin seuran tilit, toimintakertomus ja toimintasuunnitelma.

Seuran hallituksen kokoonpano päätettiin seuraavasti:
· puheenjohtajana Hämäläinen Sakari
· varapuheenjohtajana Ikonen Esa

Hallituksen varsinaisina jäseninä ovat:
· Hämäläinen Eeva-Liisa
· Kylliäinen Harri
· Sihvonen Jouko
· Suppola Jouni
· Tiainen Petri
· Vauhkonen Varpu
Hallituksen varajäseninä:
· Ainala Veikko
· Kaijanen Kirsti
· Tiitta Anne

Sunnuntain pääjuhlassa luovutettiin Karjalan Liiton pronssiset ansiomerkit ja Uukuniemi-seuran standaarit seuraaville henkilöille:

Uukuniemi-seuran standaarit:
· Tapanainen Kari
· Tiainen Raija
· Torvelainen Jukka A.

Karjalan Liiton pronssinen ansiomerkki:
· Berg Marja-Leena
· Kemppinen Aatos
· Kemppinen Eija
· Muukkonen Tauno
· Valtonen Rauni

Sunnuntain juhlajumalanpalveluksen saarnan piti pastori Sakari Toiviainen ja liturgin lääninrovasti Erkki Lemetyinen. Kirkonmenojen jälkeen kokoonnuttiin kunniakäynnille sankarihaudoille, jossa puheen piti Salme Kandolin (kts. puhe). Uukuniemi-seuran seppeleen laskivat seuran hallituksen jäsen Jouni Suppola ja Hilkka Pirhonen ja Parikkalan kunnan ja seurakunnan seppeleen laskivat Paavo Kontiokorpi ja Erkki Makkonen. Lisäksi Kirmasten sukuseura laski seppeleen. Airueina toimivat Annukka Akselin ja Jukka Kirmanen. Tilaisuutta juhlisti komea lippulinna. Tilaisuudessa, kuten myös pääjuhlassa esiintyi Punkaharjun Mieslaulajat johtajanaan kanttori Pentti Tynkkynen.

Pääjuhlan tervehdyspuheen piti seuran hallituksen puheenjohtaja Sakari Hämäläinen (kts. puhe) ja juhlapuheen piispa Kalevi Toiviainen (kts. puhe). Elna Muhosen ja Heikki Mikkosen musiikkiesitysten ja yhteislaulujen lomassa Kirsti Kaijanen esitti runon. Päätössanat Uukuniemi-seuran puolesta lausui lääninrovasti Erkki Lemetyinen.
























































































Kuvasarjalistaan

 

 

Ajankohtaista

Kesämatka ja Uukuniemi-juhlat
Hyvää uutta vuotta 2019! Tervetuloa seuran tilaisuuksiin ja jäseneksi ja tukemaan Lue lisää...
- - - - -
Tule mukaan Ilomantsin retkelle 22.7.2018
Tule mukaan Uukuniemi-seuran iloiselle kesäretkelle Ilomantsin ja Hummovaaran kulttuurimaisemiin sunnuntaina Lue lisää...
- - - - -
OHJELMA JULKAISTU: Uukuniemi-juhlat 30.6. -1.7.2018
Tervetuloa Uukuniemi-juhlille 30.6.-1.7.2018! Juhlien ohjelmateemana kunnioitetaan erityisesti uukuniemeläistem lottien työtä.Juholan Biisoni Lue lisää...
- - - - -
Lisää uutisia

Etusivu | Ajankohtaista | Yhteys | Hallitus | Historia | Liity jäseneksi | Myytävät tuotteet | Säännöt | Kuvia